Perinteiset talkkunan syönnin MM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Akaan Kylmäkoskella Tipurin rannassa sateisessa säässä. Ohjelmaan kuului myös kuuman kiven heittäminen Jalantiin, minkä toivotaan edesauttavan lämpimien uimavesien kehittymisessä jo juhannukseksi.
Varsinaisessa kilpailussa oli viisi osallistujaa, joista jokaisen oli vuorollaan syötävä talkkuna-annos valitsemallaan tavalla (viiliin tai piimään sekoitettuna) tasan kolmessa minuutissa. Se joka pääsi lähimmäksi kolmea minuuttia, voitti kisan. Tiukassa kilpailussa voittajaksi selvisi Satu Uimi. Toiseksi kilpailussa sijoittui tämän jutun kirjoittaja Antti Ussa ja kolmanneksi tuli Ussan Talkkunan edustusjoukkueen Paula Ussa. Sateesta huolimatta kilpailun katsojilla oli hauskaa ja tulipa samalla levitettyä myös talkkunatietoutta!